Kirppisvaatteita
Olen innokas kirpputoreilla kävijä. Käyn lähes joka viikko tarkastamassa läheisten kirpputorien annin ja lähes aina mukaan lähtee jotakin. Kriteerinä minulle on se, että vaatteen on oltava uuden veroinen. Siinä ei saa olla mitään kulumia tai vikaa. Ellei vika sitten ole sellainen, että sen pystyy korjaamaan käden käänteessä ja hintakin on sen mukainen.
Keräsin tähän viimeaikaisimmat löytöni.

Vasemmassa yläkulmassa on Onlyn kukkahame, joka maksoi minulle 3 euroa. Se oli niin suloinen, että sen oli lähdettävä minun mukaani. Sen alapuolella on Blend collectionin paljettihame, joka maksoi 8 euroa. Hinta oli melko korkea, mutta se sopii loistavasti penkkaripukuuni, joten ostin sen. Sitten löysin H&M:n neuleen 4 eurolla. Tuokin on aivan uudenveroinen. Yleensä kirpputoreilla olevat neuleet ovat ihan nuhruisia, mutta tuo on varmasti lähes käyttämätön. Tuo neule on ollu myynnissä H&M:ssä noin vuosi sitten.

Olen nyt innostunut liiveistä. Ostin tuon vasemmalla olevan liivin puolellatoista eurolla. Liivi oli minulle aivan liian iso, mutta pienensin sen minulle sopivaksi. Kyseessä on jokin H&M:n liivi. Oikealla puolella on Ichin:n karvaliivi, joka maksoi 5 euroa. Viime syksynä näitä oli ainakin tosi paljon kaupoissa ja harkitsin tällaisen ostamista. Tuon ostin itseasiassa penkkareita varten, mutta tulen varmasti käyttämään muutenkin. Tuo on aika hauska lisä tylsien farkkujen kanssa. Lisäksi mukaan lähti karvainen iltalaukku, sekin penkkareita varten, mutta itseasiassa tuo on ihan kiva. Jos tuo asuun sopisi, niin voisin ottaa tuon jopa mukaan joihinkin bailuihin. Tuon hintaa en muista, mutta varmaankin parin euron paikkeilla se oli.

Kommentit
Lähetä kommentti