Kynsilakka, jota ei ole kellään muulla
Kokeilin ensimmäistä kertaa eläessäni tehdä kynsilakkaa itse! Kaapissani on pyörinyt Dermosil:n Seashell, joka on ihan ok lakka, mutta en ole sitä käyttänyt. Enkä yleensäkkään pidä sellaisista kynsilakoista jotka eivät peitä, eivätkä sovi minkään kynsilakan päälle koristukseksi. Päätin antaa Seashell:le aivan uuden elämän ja sekoitella siihen hieman luomiväriä ja glittereitä.
Tyhjensin ja putsasin kuivahtaneen Dependin valkoisen kynsilakkapullon kynsilakanpoistoaineella ja valuttelin sen lähes täyteen Dermosilin Seshell:ia. Kynsilakkapullon putsauksesta sen verran, että ei kannata alkaa putsaamaan semmoista kynsilakkapulloa, jossa on ollut mustaa kynsilakkaa. On muuten melko hankalaa. Mutta onneksi tämä Dependin pullo putsautui ihan hyvin. Mitenkö sen putsasin? Pistin sen täyteen X-tra kynsilakanpoistoainetta ja ravistelin, toistin tämän pari kertaa ja hammastikulla rapsuttelin pohjalta jämähtäneitä kynsilakkoja pois. Kun pullo näytti puhtaalta huuhtelin sen muutaman kerran kädenlämpöisellä vedelle ja annoin kuivaa yön yli.
Kun Dependin kynsilakkapullo oli täynnä kynsilakkaa ja olin lisännyt pulloon metallikuultan, aloin lisäämään siihen Goshin luomiväri jauhetta, joka on pyörinyt kaapissani todella monta vuotta. pitkän sekoittelun jälkeen lisäsin myös kahdenlaisia erilaisia glittereitä joukkoon.
Ja tässä on lopputulos! Kynsilakka jota ei ole kellään muulla kuin minulla! Tästä tuli aivan loistavan värinen. Tuommoinen kylmä talvinen kynsilakka, joka peittää kahdella kerroksella!
Mitä mieltä ootte?
Ps. Huomasitteko ensimmäisen kuvan oikeassa alalaidassa pienen kuvan? Eräs tunti suunnittelin itselleni tuommoisen pienen logon jota voisin alkaa käyttämään kuvissani. Mitä mieltä olette? Minun pitäisi vielä muokkailla tuota kuviota ja tehdä siitä parempi, mutta päätin heittää pienimuotoisen proton tänne.
Ihan älyttömän upea lakka! :o
VastaaPoistaTosi hyvän väristä :) Mistä hommasit metallikuulan?
VastaaPoistaNappasin sen yhdestä toisesta kynsilakkapullosta, mistä lakka oli lähes loppunut ja kuivanut. :)
Poistatosi ihana toi lakka!!
VastaaPoistaTää on tosi kiva idea!! :) Pitää itekki joskus testata.
VastaaPoista